Perhonen

Tunnen olevani perhonen jonka siipiin on koskettu.
Viimeisetkin keijupölyn rippeet ovat poissa siivistä.
Olen lentokyvytön, loukussa kauniilla kukalla.
En pääse pois. Auttakaa minua.
Siipeni ovat turhat jos en voi käyttää niitä.
Olen menettänyt ainoan asian joista pidin itsessäni.

Kotona.

Hymyilen, en aidosti mutta kuitenkin.
En itke, en tänään.
Pelkään, kaikki tuntuu sekavalta ja erilaiselta. Mutta jokin kuitenkin  rauhoittaa minua. Ihan kuin olisin kotona ilman perhettä.

Suru.

Heräsin taas surullisena.
Juon kupillisen lohtu teetä aamulla ja toivoisin sen helpottavan.
Pian olen jällee surullinen.
Kaivan kaapin pohjalta erilaisia lääkkeitä ja syön ne toivoen edes hetken helpotusta.
Olen surullinen. Etsin alkoholia. Haluan olla hetken ilman surua.

Suru ei katoa. Se vain hetkeksi helpottuu. Laittan nukkumaan toivoen että se katoaisi tai minä katoaisin.

Peili.

Kun katson peiliin saatan itkeä ja toisinaan hymyilen.
Saatan nähdä kaiken sellaisena kuin olen nyt ja toisinaan nään sen toivon pilkahduksen.
En halua vain harvoin nähdä tuota pientä palaa toivoa. Haluan elää sen ja katsella itseäni peilistä  pitäen siitä mitä nään.

Ehkä joku päivä tulee myös olemaan tuo päivä. Kukaan ei koskaan ole kertonut tuleeko se päivä. He vain kertovan mitä he näkevät ja mitä minun pitäisi nähdä.

Pieni hymyn hetki.

Ihmiset ovat sanoneet minulle niin kauniita asioita viime aikoina.
Löysin seuraa jossa viihdyn ja tunnen olevani oma itseni.
Mitä oikein on tapahtumassa?
Moni asia näyttää niin hyvältä.
Hymyilen ja nauran, mutta pian taas saan itkeä kivusta ja surusta.
Kaikki on aina niin hetkellistä.

Itsekeskeisiä.

Kukaan ei välitä mistään tai kenestäkään.
Jokainen kulkee omia yksinäisiä polkujaan, eikä kukaan haaskaa ajatustakaan mihinkään tai kehenkään. Kaikki ajattelevat vain itseään ja välittävät vain itsestään.

Olemme liian itsekeskeisiä huomataksemme, että tarvitsemme toisiamme välittämään ja ajattelemaan meitä.

Kipu.

Minun ei olisi koskaan pitänyt luottaa keneenkään, mutta halusin uskoa siihen että olisi olemassa ihmisiä jotka olisivat hyviä. Tällaistenkin ihmisten kohdalla olen liian usein joutunut toteamaan, että ei olemassa sellaista ihmistä joka ei satuttaisi. 

En voi päästää ketään enää tarpeeksi lähelle itseäni, koska en kestä enempää pettymyksiä tai kipua, jonka heidän valheensa tuottavat. Olen jälleen kerran yksin.

Haluan.

Joskus kun joku kysyy mitä haluan elämältä kerron mitä todella ajattelen.
- rakkautta ja kuolla.

En osaa päättää missä järjestyksessä haluan nuo asiat tai tulenko koskaan saamaan sitä rakkautta minkä haluan.
Varma olen vain siitä, että jonain päivänä tulen kuolemaan enkä haluaisi kenenkään surevan sillä se on mitä olen halunnut hyvin kauan.

Heikko?

Olen rikki tai sitten minussa on jotain vikaa, kun en ole tarpeeksi vahva jaksaakseni elää enkä ole tarpeeksi vahva tappaakseni itseni.
Olisi helpompaa jos olisin tarpeeksi vahva edes toiseen..

Ajatukset.

Yksin ollessani ajattelen liikaa.
Olen tajunnut, että elämäni on lyhyitä videon pätkiä.
Joita rakennan mielessäni elokuvaksi.

Haluaisin oppia ymmärtämään,
miksi olen tälläinen kuin olen nyt?
Miksi minuun sattuu aina kun yritän onnellinen?

Lupaan, että tulen hymyilemään aidosti ja tuntemaan taas onnellisuuden.