maanantai 29. lokakuuta 2012

Oma tahto.

Et saa minua muuttumaan häneksi.
En halua olla hän. Haluan olla minä.
Haluan päättää itse asioistani.
Älä määrää tai käske minua.
Minä teen mitä haluan.
Ole hiljaa. Anna minun olla.

Sanoit minulle kerran että tärkeintä on että olen onnellinen.
En ole tule onnelliseksi sillä, että suljet minut häkkiin tai lukitset ainoat ovet. Vasta kun olet murtanut minut avaat tien vain sinne minne haluaisit minun kulkevan.

Mutta nyt olen siinä pisteessä, että mielummin jään tähän ja toivon että jonakin päivänä voin tehdä asiat niin kuin haluan. Ja olla vapaa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Polku.

Elämä tuntuu pitkältä metsäpolulta.
Et voi poiketa polulta, koska on et näkisi eteesi pimeässä tiheässä metsässä.
Voit vain kulkea kapeaa polkua, jonka juuri ja juuri erotat tähtien loisteessa.

Polulla on paljon kuoppia ja kiviä joihin kaatuilet.
Nouset usein pystyyn ja jatkat matkaasi, mutta joskus loukkaat itsesi ja itket hetken ennen kuin jatkat.
Toisinaan huomaat tähtien vähentyneen - ystävien jotka yrittivät auttaa sinua kulkemaan eteenpäin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Haave.

Minulla on haave.
Haave siitä, että joku josta välitän pitäisi minua sylissään.
Hän kertoisi kuinka välittää ja rakastaa minua.

Kuvittelen ja haaveilen päivät tästä hetkestä.
Hetkestä jota en saata koskaan tulla kokemaan.
Mutta aina voin kuvitella.
Kiitos mielikuvitukseni voin melkein sen hetken, vaikka se onkin valhetta.

Elämä.

Voisinpa saada siivet,
lentäisin pois jonnekkin kauas.
Tuntisin raikkaan tuulen, joka kertoisi tarinoita.
Aurinko lämmittäisi kehoani.

Tätä tuskin tulen tapahtumaan elämäni aikana.
Elämäni, joka voi päättyä minä hetkenä hyvänsä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Arvoton.

Ihmiset katsoivat minua kuin olisin heitä huonompi.
Pian aloin tuntea itseni heitä huonommaksi.

Nyt kerron ihmisille kuinka huonoksi tunnen itseni ja he kertovat minulle kuinka arvokas olen. He valehtelevat.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kuolema.

Olen nähnyt usein unissani hetken ennen kuolemani, kun elämä vilahtaa silmien edestä.
Sen hetken kun vihdoin tunnen olevani vapaa.
Olen vapaa kivusta ja elämästä.
Voin vihdoinki hymyillä viimeisillä voimillani ja päästää irti.
Kuolisin ja se olisi mitä haluaisin.

Varovainen.

Vaikka minua satutettaisiin, en tuntisi kipua.
Vaikka sanon inhoavani valheita, se ei tarkoita että puhun aina totta.
Vaikka saisin kaiken, ei minulla olisi silti mitään.
Vaikka hymyilisin, en silti ole onnellinen.

Muista että kaikki ei ole miltä näyttää. Sillä minä en ole koskaan oppinut sitä ja olen siksi satuttanut ihmisiä huomaamattani.
Anteeksi.