Olen kiikkunut korkealle välittämättä siitä mitä voi tapahtua, haluan kokeilla siipiäni. Kohta hyppään..
Kantaako siipeni, joudunko turvautumaan jonkun apuun vai tipahdanko loukkaantuen pahemmin?

Jonain päivänä opin lentämään omilla siivilläni ja kaikki on hyvin, Mutta onko se päivä tänään tai huomenna tai edes ensiviikolla? Nään sen vain kokeilemalla.

"Älä mene enää askeltakaan pois luotani,
Älä käännä minulle selkääsi.
En kestä edes sitä ajatusta,
Sillä joka hetki vain ajattelen sinua

ja toivoisin joskus sinunkin huomaavan minut ja ajattelisit minua,

- vaikka edes pienen hetken"

"Kun sut nään vaihtaa kuu ja aurinko paikkaa. 

Ilman huolta ja aikaa. Nään sun sieluun ja sydämmeen,

sen lämmön aina uudelleen ja uudelleen haluan tuntea polttavan mun sydämmen"

Välillä hajoan palasiin enkä tiedä miten pääsen ylös. Tällä kertaa se oli erilaista.
Luulin että  tämä olisi ollut vihdoin ohitse. Olin onnellinen muutaman päivän.
Olin jo unohtanu miten ihanaa oli hymyillä ja nauraa tietäen että on joku josta voi ottaa tukea.

Ja nyt kellun keskellä valtamerta yksin peloissani.

Mikään tai kukaan ei voi pelastaa minua. Katoan pian.

Yöllä tähdet loistavat kirkkaina pimeydessä näyttäen tietä eksyneille. Ne tähdet eivät koskaa loistaneet minulle.

Kyyneleitä ja kipua - Itse aiheuttamiani toivoessani säästävän muita ja itseäni pahemmalta kivulta.

Auttakaa.

Mikään ei tunnu selkeältä tai järkevältä. Olen niin hukassa voisisipa joku kertoa mitä minun täytyy tehdä, että en tyrisi ihan kaikkea ja jaksaisin eteenpäin.

Kaikki tuntuu monimutkaiselta palapeliltä. Haluaisin sovittaa paloja yhteen kun en ole varma sopivatko ne, mutta pelkään että ne repeilisivät ja halkeilisivat kun eivät sopisikaan.